-
Moni meistä kuuntelee puhuakseen, kun pitäisi kuunnella ymmärtääkseen
Psykologin mietteitä Maailman mielenterveyspäivän alla Työskentelin vielä vuosi sitten työpaikassa, jossa tapasin psykoottisia potilaita, joiden kokemusmaailmassa tuntemamme todellisuuden rajat häilyivät, kuin rantaa hamuava aallokko. Tuon aallokon äärellä istuin monena iltapäivänä miettien, miten tähän kaikkeen pitäisi suhtautua. Pohdin paljon kohtaamisen, kuuntelemisen ja kuulluksi tulemisen merkityksiä ja myös omaa ihmiskäsitystäni. Mikä tekee ihmisestä sairaan tai terveen? Mitä parantuminen on ja voiko ihminen parantua? Miten ihmisestä tulee sellainen, kuin hän on? Millaista on auttava puhe ja voiko kuuntelemalla auttaa? Maailman mielenterveyspäivää vietetään 10. lokakuuta. Päivän teemana on tänä vuonna kuunteleminen, joka on erityisen lähellä sydäntäni. Ihmissuhdetyötä tekevänä kohtaa toisinaan sellaisia käsityksiä, ajatuksia, arvoja ja näkemyksiä, joihin on haastavaa samaistua. Mielenterveytensä kanssa kamppailevat kokevat…
-
Kun epidemiaelokuvasta tuleekin totta, ryntää ihminen vessapaperiostoksille – tai tekee siitä meemin
Psykologin pohdintoja koronahuumorista “I am not afraid of death. I just don’t want to be there when it happens.” Woody Allen Vessapaperirullan sosiaalinen merkitys on muuttunut ja siitä on tullut yksi koronaviruksen symboleista. Yhtäkkiä tuo valkoinen paperirulla edustaakin vessahädän sijaan ihan vain hätää: ihmiskunnan huolta terveydestä, toimeentulosta ja turvallisuudesta. Sama rulla toimii myös huumorin ja vitsien loppumattomalta tuntuvana lähteenä. Yksien hamstratessa vessapaperia, toisten nauraessa heille ja kolmansien paheksuessa kahta edellistä, tekevät neljännet näistä kolmesta meemin. Onko koronaan liittyville vessapaperivitseille luvallista nauraa? Mikä saa ihmisen tekemään vakavasta asiasta vitsin? Muutama viikko sitten erään työpäivän päätteeksi koronatilanne teki vessapaperirullan mentävän reiän omaan turvallisuudentunteeseeni, jota psykologiassa kutsutaan haavoittumattomuuden illuusioksi. Löysin itseni näpyttelemästä kauppareissulla olevalle…
-
Psykologin kynästä
Kirjoittaminen, blogini ja minä Tekstinkäsittelyohjelman kursori sykkii kuin naulittuna valkoiseen taustaansa. Sanat sinkoilevat mielessäni paikkaansa hakien, kuin vailla määränpäätä olevat törmäilyautot huvipuistossa. Sekalaiset mielikuvat pyörivät kaaoksessaan, joka vielä hakee muotoaan. Ainoastaan seinällä tikittävä kello kertoo ajan kulusta. Vähitellen ajatuksista erottautuu säie. Käteni laskeutuvat näppäimistölle ja aika pysähtyy. Näppäimistöllä tanssahtelevat sormet sinkoavat mieleni ajatusten, mielikuvien, tietojen, muistojen ja tunteiden leikkauspisteeseen. Kursori raivaa tietä kirjain kirjaimelta rakentuvalle tarinalle. Mieli tyyntyy, sormien jatkaessa tanssiaan. Olen yhtä näytöllä rientävien kirjainten kanssa. Minulla on sanottavaa ja nyt aion sanoa sen. Jotta voisin edes tyydyttävästi kuvata sinulle, mistä tässä blogissa on kyse, on minun ensin kerrottava, millainen suhteeni on kirjoittamiseen ja ammattiini psykologina. Psykologia on kiehtonut…